PIENTÄ PUUTARHAPUUHAA

 


Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään. (Cicero)

- Paitsi aikaa lukea niitä kirjoja, kiitos puutarhan... (Puutarhapuuhailija)


Kuljeskeleva kasvi

Monet varoittivat kermesmarjan (Phytolacca acinosa) innosta vaihtaa kasvupaikkaansa, eli ei se yllätyksenä tullut. Sen sijaan sen mieltymys kuivaan kallionpäälliseen on yllättävä. Ensimmäisen kesänsä kermesmarja vietti kunnon savensekaisessa mullassa, ja kasvoikin valtavaksi. Seuraavana kesänä luulin ensin sen kokonaan kuolleen, kunnes havaitsin tutun oloisen kasvin vuorenkilpien seassa yhdellä kuivalla kallionkupeella. Siinä se on nyt menestynyt jo kaksi vuotta. Ei kasva ihan niin suureksi kuin alkuperäisellä paikallaan, mutta kukkii joka tapauksessa kauniisti ja pärjäsi ilman kastelua tämänkin kesän kuivista kausista.

img_9679.jpg

Sen sijaan ukontulikukka (Verbascum thapsus) katosi yhden kesän kukittuaan. Kaksivuotinen kasvi kun on, niin elättelin vielä ensimmäisenä kesänä, jona sitä ei näkynyt, toivoa että josko seuraavana kesänä jotain taas maasta nousisi. Vaan ei, kadonnut on. Ei ehditty kokeilla miten hyvin tuo kukkavarsi olisi soihtuna toiminut. Olisiko ollut komean entisaikaisen nimityksensä 'kuninkaan kynttilä' arvoinen?  

img_9660.jpg