Viikon sisällä löysin pihapiiristä useita iloisia yllätyksiä eli ensimmäistä kertaansa kukkimaan intoutuneita kasveja! Tähän sarjaan kuuluvat ainakin muutama vuosi sitten istutetut kaukasianpioni (paeonia Mlokosewitschii), joka on tuossa otsikkokuvassa, sekä magnolia 'Vanha rouva' ja hevoskastanja. Niin magnolian kuin pioninkin kukinnot olisivat huonolla tuurilla voineet jäädä huomaamattakin, molemmat olivat jo lakastumassa siinä vaiheessa kun ne hoksasin. Mikä kertoo paljon tämän toukokuun lämpötiloista ja kuivuudesta!  

Onneksi sentään ehdin ikuistaa magnolian ihkaensimmäiset kolme kukintoa, vaikkakin ne kieltämättä jo vähän olivat ehtineet nuupahtaa. 

Siellä se piileksi, todistetusti siis ainakin yksi kukinto löytyi hevoskastanjasta!  

Ruusuorapihlaja taisi kukkia tänä keväänä jo toista kertaansa, tässä kukat vielä vähän nupussa:

Nämä piharakennuksen nurkalla rehottavat raparperit ovat kaikkea muuta kuin uusistutuksia, periytyvät ties miten kaukaisilta vuosilta, mutta niin hauskan näköinen kukinto niilläkin on, että oli ihan pakko ottaa kuva:

Ja näiden tummien ihanuuksien sipulit tulivat isännän tuomisina Amsterdamista viime syksynä:

Kaikkien näiden ihanien hellepäivien jälkeen nyt kyllä jo tarvittaisiin vettä välillä, muuten käy kalpaten joko kukkien tai vettä kastelukannuilla roudaavan emännän... :)

Tänään aamulla näin kevään ensimmäisen telkän pihalammella. Kameraa en aamukiireiden lomassa ryhtynyt kaivamaan esiin. Telkkäkoiras sukelteli ja pulikoi pienessä sulassa aukossa, jonka oli lammen reunamilta löytänyt. Rouvansa oli kukaties jo asettunut pönttöön pesimään.

Nopeat syövät hitaat: viime keväältä muistamme aikamoisen melskeen, kun kaksi telkkäpariskuntaa laskeutui lammelle samana päivänä ja koiraat joutuivat kisaamaan lammen herruudesta - ja samalla siis rantakoivussa olevan pöntön käyttöoikeudesta. Tämän päiväinen pariskunta oli ajoittanut tulonsa varsin hyvin, sillä muita pesäpöntön havittelijoita ei tainnut olla liikkeellä ja iltaan mennessä lammen jää oli huvennut jo ihan merkittävästi. Vaikka päivä ei varmaankaan ollut edes kevään tähän asti lämpimin, oli illalla jo yli puolet lammesta vapautunut jääpeitteestä. Kyllä se kevät tästä vihdoin alkaa!

Isovanhempieni tullessa Nyynäisiin vuonna 1928 on koko mäki ollut lähes puuton: siltä ajalta on joitain valokuvia, josta tämän hyvin voi todeta. Yrjö-isoisä on selvästikin ollut puutarhaihmisiä, sillä hän on tuonut alueelle monia siihen aikaan ehkä vielä vähän harvinaisempiakin puulajeja. Hänen istuttamanaan alueelta löytyy vieläkin mm. makedonianmäntyjä, siperiansembroja, douglas-kuusia, paljon saarneja, jne. Ja lukemattomia muita jaloja lehtipuita kuten tammia, vaahteroita, jalavia ja lehmuksia.

Isoisällä on ollut mielessään myös selvät istutussuunnitelmat: yhä edelleen pihapiiristä ja sitä ympäröivistä mäistä on havaittavissa selvä suunnitelmallisuus. Siperianlehtikuuset on sijoitettu ns. Myllymäen länsireunaan ja pohjoispäätyyn. Mäen pohjoisimpaan kulmaan, kallioiden ja pellon rajaamalle alueelle on istutettu myös haavikko. Tällä aluevalinnalla on varmaankin haluttu ennaltaehkäistä haapojen holtiton leviäminen juurivesojensa avulla. Siperianlehtikuusten lisäksi muitakin suunnitellusti istutettuja puuryhmiä tai -rivejä löytyy muiltakin pihaa ympäröiviltä mäiltä: sembramäntyjä Karhukalliolta, saarneja Mikonmäeltä ja tammia Aittanmäeltä. Varsinaisella piha-alueella tämä isoisän puuistutusten suunnitelmallisuus on luonnollisesti vieläkin paremmin todettavissa yhä edelleen tänä päivänä.

Sembramäntyjen rivi Karhukalliolla, konehallin takana.

  Vanha, valtava hopeapaju ja sitä useita vuosikymmeniä nuorempi kyynelkoivu. Hopeapaju on mielestäni yksi kauneimmista puista, harmi vain että se on myös yksi kaikkein roskaavimmista puista.

 Lammen rannalla kasvaa yksi pihapiirin harvoista rauduskoivuista. Kaunis kesällä ja talvella!

Ei näemmä tarvitse kulua kuin pari viikkoa talvipäivänseisauksesta, kun puutarhaihminen alkaa jo haistella kevään etenemistä... Mutta koska posti ei ole kantanut siemenkuvastoja kotiin eikä muitakaan kevään merkkejä ole vielä liiemmin havaittavissa, täytyy paremman puutteessa tyytyä katselemaan edellisen kasvukauden valokuvia. Tämä tasan yhden puutarhapuuhailijan muodostama raati valitsi tähän omasta mielestään kauden parhaat otoksensa:

alla olevassa kuvassa pääosaa esittävät Piilopuutarhassa asustavat kasvit, joista etualalla kolmilehti, sitten tummalehtinen keijunkukka, tuoksumatara ja kimikki. Taka-alalla erottuvat myös lehtosinilatva ja pari tummapärskäjuurta. (Myös otsikon yläpuolella oleva profiilikuva on Piilopuutarhasta, ja siinä varjossa viihtyvien kasvien lista jatkuu: etualalla kesäpikkusydäntä ja kärsäkallaa, sitten laakeripensaan ympärillä rönsytiarellaa, hiirenporrasta ja sinikämmentä, sekä taka-alalla kuunliljaa.)

Seuraavassa kuvassa on kellokuusama täydessä kukinnossaan. Kolkwitzia amabilis kukki upeasti kesällä 2017.

Samoin kultasade kukki kerrassaan upeasti viime kesänä! 

Hyvää, ja kärsivällistä, tulevan kevään ja istutuskauden odotusta muillekin puutarhaihmisille

toivottaa Puutarhapuuhailija

Edellisessä kirjoituksessa kerroin miten tälle tammelle raivattiin tilaa, ja nyt joulun aatonaattona päätimme siipan kanssa valaista sen juhlapyhiksi.  Halusimme kokeilla miltä tammi näyttää pienillä valonheittimillä alhaaltapäin valaistuna. Hienoltahan se näytti! Piti ihan hypätä autoon ja kiertää Nousiaisten tietä Järäisiin ja siitä Kustavintietä takaisin kylätielle nähdäksemme miltä puu kauempaa katsoen näyttää. Oli kyllä vähän pettymys huomata, että ei puun valaistus kauempaa juurikaan erottunut. Toki sen huomasi kun osasi katsoa, mutta eipä tammen silhuetti Kustavintielle asti todellakaan näkynyt. Mutta Nyynäisten kylätieltä, joka kulkee oikeastaan ihan tämän tammen alta, valaistus näytti oikein kivalta. Ja kyllähän tässä talvipäivänseisauksen tienoilla kaikki lisävalaistus ja -valo on mukavaa ja tervetullutta!

Päärakennuksen kaikissa ikkunoissa olevien joulukynttelikköjen valokin yritettiin vangita tähän kuvaan, mutta pimeässä kuvaaminen vaatii vielä vähän treenaamista. Kynttelikköjä ei näy kuvassa laisinkaan! Harmi, sillä näyttivät kauniilta nekin!

Wikipedian mukaan arboristi on puunhoitaja eli puuvartisten kasvien hoidon ammattilainen. Meillä oli yksi sellainen töissä marraskuun ensimmäisenä lauantaina. Kylmäpäinen kaveri. Kiipeäisitkö sinä moottorisahan kanssa parikymmenmetriseen puuhun ja ryhtyisit pudottamaan sitä latvasta alkaen alas, moottorisaha käyden siinä omien silmien korkeudella? Minä en. Tästä  kaverista kyllä huomasi että puita oli tullut kaadettua jo aiemminkin, sen verran vakaasti ja varmasti työ sujui. Saatiin poistettua muutama hankalassa paikassa sijainnut puu, joita isäntä ei voinut kaataa perinteiseen tapaan ilman että olisi aiheutunut iso vahinko ympäröiville puille. Nyt saatiin pois mm. iso kuusi, joka kylläkin oli vielä ihan hyvinvoiva, mutta sai naapurinaan olevan tammen kasvamaan toispuoleisesti. Nyt komea tammi pääsi ahdingosta ja sen latvus pääsee ajan kanssa korjautumaan tasapainoisen malliseksi. Samainen kuusijätti myös tuntui vievän kaiken veden maasta ympärillään: piilopuutarhassa ko. alueen kasvit nuupahtivat aina ensimmäisinä kun sateesta oli taas kulunut aikaa.

 Työn edetessä kuusikin alkaa näyttää männyltä.

Nyt on tammella tilaa. Tuli mieleemme että sen voisi vaikka talviviikonloppuina valaista. Voisi olla kivan näköinen!

Koko syyskuu ja iso osa elokuustakin meni niin, etten haikaillut mitään uusia istutettavia kasveja. Mutta syyskuun viimeinen lauantai havahdutti todellisuuteen: edessä on monta pitkää ja pimeää kuukautta ilman mahdollisuutta myllätä multaa. Siispä viimeiset istutushetket ovat käsillä ja nehän on hyödynnettävä! Kiireesti Mattiloita tapaamaan Nousiaisiin ja löytyihän heidän taimistoltaan taas istutettavaa. Koska keittiökasvimaa ei ole välttämättä kaikkina vuodenaikoina mikään silmänilo, olin jo pitkään ajatellut sen rajaamista jollain matalahkolla pensasaidalla. Tähän tarpeeseen löysin nyt nukkeruusun (Rosa nitida), jota hankin parikymmentä tainta. Tässä he ovat odottamassa istutustaan, kauniisti syysväreissään.

Näillä saan siistittyä kasvimaan reunan, ja kun jätän istutusriviin pari aukkoa, pääsee kasvimaalle jatkossakin ilman että joutuu hyppimään nukkeruusujen yli. Matalina pensaina eivät myöskään varjosta taaksensa jäävää kasvimaata liiaksi. Toivottavasti ehtivät myöhäisestä istutushetkestä huolimatta nyt asettautua niin että selviävät tulevasta talvesta. Ja toisin sanoen: toivottavasti talvi ei tule vielä ihan pian, vaan saadaan nauttia pitkään kuulaasta syksystä ja etenkin näistä syksyn kauniista väreistä!

Vuonna 2010 aloimme raivata pihan pohjoisreunalla olevaa villiintynyttä aluetta. Sireenipensaat olivat tehokkaasti ottaneet haltuun lähes koko alueen, joten urakka aloitettiin sireeniviidakon karsimisella. Ajatuksena oli alusta alkaen luoda alueesta pieni salaisten polkujen verkosto. Idea syntyi Venetsian lomamatkalla sikäläisen hotellin pikku puutarhasta, joka vaikutti kokoaan paljon suuremmalta pensaiden muodostaessa sinne hienon labyrintin. Suurimman raivausurakan jälkeen ensimmäisiä istutuksia taisivat olla marjakuuset. Tämän kesän viimeisin istutus piilopuutarhaan on pontalehti (Saryma henryi). Uusintayritys, sillä pari vuotta sitten hankkimani pontalehden taimi ei selvinnyt ensimmäisestä talvestaan, joka olikin poikkeuksellisen tuhoisa monille istutuksille. Ja onhan siinä välillä tullut istutettua pari muutakin tainta... Tänä kesänä piilopuutarha alkoi jo olla aika lähellä sentyyppistä kasvien keskellä kulkevaa polustoa, joka mielessä kahdeksan vuotta sitten siinteli. Kuten rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin samoin tätä pihan nurkkaa kutsutaan varjopuutarhaksi, piilopuutarhaksi tai  milloin miksikin. Mutta on sitä ollut tosi kiva suunnitella ja rakentaa!

Monet varoittivat kermesmarjan (Phytolacca acinosa) innosta vaihtaa kasvupaikkaansa, eli ei se yllätyksenä tullut. Sen sijaan sen mieltymys kuivaan kallionpäälliseen on yllättävä. Ensimmäisen kesänsä kermesmarja vietti kunnon savensekaisessa mullassa, ja kasvoikin valtavaksi. Seuraavana kesänä luulin ensin sen kokonaan kuolleen, kunnes havaitsin tutun oloisen kasvin vuorenkilpien seassa yhdellä kuivalla kallionkupeella. Siinä se on nyt menestynyt jo kaksi vuotta. Ei kasva ihan niin suureksi kuin alkuperäisellä paikallaan, mutta kukkii joka tapauksessa kauniisti ja pärjäsi ilman kastelua tämänkin kesän kuivista kausista.

Sen sijaan ukontulikukka (Verbascum thapsus) katosi yhden kesän kukittuaan. Kaksivuotinen kasvi kun on, niin elättelin vielä ensimmäisenä kesänä, jona sitä ei näkynyt, toivoa että josko seuraavana kesänä jotain taas maasta nousisi. Vaan ei, kadonnut on. Ei ehditty kokeilla miten hyvin tuo kukkavarsi olisi soihtuna toiminut. Olisiko ollut komean entisaikaisen nimityksensä 'kuninkaan kynttilä' arvoinen?  

Lumpeet (Nymphaea 'Marliacea Albida' ja 'Virginalis') ovat tänä kesänä kukkineet ennätyksellisen runsaasti. Voivat muutenkin hyvin, ehkä jopa turhankin hyvin. Lammessa on kaksi lummekasvustoa ja kumpikin alkaa olla jo yli parimetrisiä halkaisijaltaan. Kunhan eivät riistäydy täyttämään koko lätäkköä!

Tänä kesänä istutin lammen rannalle valkokletran (Clethra alnifolia 'Hummingbird'). Ihan uusi tuttavuus. Kuvien perusteella näyttäisi kukkivan todella kauniisti, jäädään odottamaan. Toivottavasti istutuspaikka ei ole liian märkä. Mutta jos valkokletra asettuu paikkaansa yhtä hitaasti kuin jo vuosia sitten lammen rantaan istuttamani villapajut, niin sitten sitä kukintoa saattaa joutua odottelemaan vähän pidemmän tovin. Ensimmäiset vuodet villapajujen kiusana olivat niiden lehtiä syövät ötökät, mutta nyt tilanne on rauhoittunut eikä torjuntakeinoja ole tarvinnut miettiä. Villapajujen lehdet ovat kauniin hohtavia ja ihanan paksuja. Aivan varmasti lehtiensä  mukaan on nimetty tämä pensas.

Tämä ilmaantui pihan nurkkaan kesällä 2016, oletin sen tulleen jonkin taimen mukana, salamatkustajana. Epäilin rikkaruohoksi mutta jokin varoitti nyppäisemästä sitä pois, sen verran näyttävä lehtiruusuke sillä oli. Aikaisin tämän vuoden keväällä huomasin lehtiruusukkeen talvehtineen, ikivihreän vikaa kasvilla siis. Varsin pian kevään käynnistyttyä alkoi tämä kasvattaa komeita kukkavarsia ja viimeistään nyt vakuutuin että ei taida olla rikkaruohosta kyse. Kukkavarret kerryttivät korkeutta sellaiset 60-70 cm ja pian niihin alkoi kehittyä myös kukkanupun oloista kasvua. Kovin hyvin kasvi tuntuu viihtyvän täysin varjoisassa paikassaan hemlokin juurella. Lehdet ovat karheapintaiset ja kukinto on tuollainen vaatimaton, mutta melko pitkään kestävä. Yhä edelleen elokuussa kasvissa on yksittäisiä pikkukukkia. Toivottavasti löydän tälle vielä nimenkin!