PIENIÄ PIHAPÄIVITYKSIÄ: PUUTARHAPUUHAILUA NYYNÄISISSÄ

 


Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään. (Cicero)

- Paitsi aikaa lukea niitä kirjoja, kiitos puutarhan... (Puutarhapuuhailija)


Syksyn viimeiset istutukset

Koko syyskuu ja iso osa elokuustakin meni niin, etten haikaillut mitään uusia istutettavia kasveja. Mutta syyskuun viimeinen lauantai havahdutti todellisuuteen: edessä on monta pitkää ja pimeää kuukautta ilman mahdollisuutta myllätä multaa. Siispä viimeiset istutushetket ovat käsillä ja nehän on hyödynnettävä! Kiireesti Mattiloita tapaamaan Nousiaisiin ja löytyihän heidän taimistoltaan taas istutettavaa. Koska keittiökasvimaa ei ole välttämättä kaikkina vuodenaikoina mikään silmänilo, olin jo pitkään ajatellut sen rajaamista jollain matalahkolla pensasaidalla. Tähän tarpeeseen löysin nyt nukkeruusun (Rosa nitida), jota hankin parikymmentä tainta. Tässä he ovat odottamassa istutustaan, kauniisti syysväreissään.


91a97fc4d9344bdb82001b6b961572a4.jpg

Näillä saan siistittyä kasvimaan reunan, ja kun jätän istutusriviin pari aukkoa, pääsee kasvimaalle jatkossakin ilman että joutuu hyppimään nukkeruusujen yli. Matalina pensaina eivät myöskään varjosta taaksensa jäävää kasvimaata liiaksi. Toivottavasti ehtivät myöhäisestä istutushetkestä huolimatta nyt asettautua niin että selviävät tulevasta talvesta. Ja toisin sanoen: toivottavasti talvi ei tule vielä ihan pian, vaan saadaan nauttia pitkään kuulaasta syksystä ja etenkin näistä syksyn kauniista väreistä!


_dsc0023.jpg